12.9.2014

Meikkileikkejä


Olen arkinen meikkaaja, blogistani sen näkee. En käy bilettämässä, elämäni on rauhallista enkä viihdy voimakkaissa, dramaattisissa lookeissa. Pidän siitä että iho kuultaa meikin läpi ja että tuulentuivertama tukka kihartuu miljoonaan eri suuntaan. Että ei ole liian sliipattua. Illalla kun pesen kasvot, tuijotan peiliin ja mietin että näinhän on oikeastaan parempi...


Oikeastaan tämä on yksi asia mikä on mua hieman kaihertanut maskeeraajan työssä - minusta ihmiset ovat useimmiten läheltä katsottuna kauniimpia ilman pakkelia. Alaston iho, paljaat silmät, verisuonet, luomet, pisamat ja arvet - rehellistä, raakaa jopa, epätäydellistä mutta kaunista.


Puemme vaatteet meidän alastomien vartaloiden päälle ja levitämme värejä kasvoille. Erityisesti tämä kasvojen muodonmuutos on minusta hurjan kiehtova asia. Mittasuhteet näyttävät muuttuvan, asioita häivyttyy huomaamattomiin, toisia nousee esille, värit ja tekstuurit yhdistyvät kokonaisuuksiksi, uudelleen ja uudelleen. Tämä leikki on syy siihen, miksi tykkään meikeistä ja meikkaan.


Nämä meikit tässä olivat vain kokeiluja, leikkejä. Irtoripset puuttuu koska en raaskinut leikellä irtoripsinauhoja palasiksi testailun takia. Punavärisessä meikissä kokeilin Trafalgar-paletin punaista luomiväriä, yhdistin siihen saman paletin vaaleaa kultaa sisäkulmassa, vaaleanpunaista kulmaluulla ja luumua alaluomella ja varjostuksena. Ulkokulma on oranssinpunainen koska siinä on kultaa ja punaista päällekkäin.

Tässä harjoittelin häivytystä ja eyeliner-viivoja:



Välillä inspiroidun, törmään vaikka blogiin tai valokuvaan lehdessä. Linda Hallbergin blogi on hyvä sellaisiin ooh-elämyksiin, hän on luova, taitava ja tuottaa loputtomiin upeita meikkikuvia. Tosin todennäköisesti en koskaan lähtisi ulos samantyylisessä lookissa, mulle se olisi sama jos pukeutuisin kissanaiseksi vain että voisin viedä biopussin roskiskatokseen :D

Mä jatkan leikkimistä, se on kivaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa kommentoimaan! Please tell me what you think!