22.3.2016

Pääsiäishenkinen meikki II


Silloin kun olin pieni tyttö, kouluni vieressä oli vanha ortodoksinen kirkko. Pieni vanha valkoinen kirkko vanhan hautausmaan laidalla. Vuosisatojen aikana ryhtinsä menettäneitä taottuja ristejä ja arvokkaita korkeita vanhoja koivuja. Kaiken sen ympäröimänä pieni valkoinen kirkko sinisine kupoleineen näytti salaperäiseltä kuin vanhan noidan mökki satukirjoissa.

Kerran uskalsin kurkistaa sisään ja siellä oli paljon huivipäisiä mummoja ja kaikkien edessä keskellä prameaan kultabrokadi-iltapukuun pukeutunut parrakas mies huitomassa savuavalla pikkupadalla. Häivyin vähän äänin pois.

Siitä lähtien valkoinen, sininen ja kulta tulevat aina mieleen pääsiäisväreinä. Ja tietysti keltainen ja vihreä, pääsiäistipujen ja -ruohon värit!


Nyt sitten tein meikin näillä juhlaväreillä.
Mun edellinen pääsiäishenkinen meikkiviritelmä lähti rönsyilemään sateenkaarimeikiksi, tällä kertaa käytin oikeastaan vain neljää väriä. Jätin vpinkit, vaaleanpunaiset ja violetit pois.

Luomen sisäpuolikkaalla on kirkkaankeltaista ja ulkopuolikkaalla mattaa kirkkaansinistä.
Tietenkin mun oli pakko lisätä meikkiin paljon kultaa - vaikkapa sen lapsuuteni ortodoksipapin juhlakaavun kunniaksi.


Otin meikintekovaiheesta kuvia että voisin tehdä tästä tutoriaalin mutta tänä iltana en enää millään ehdi/jaksa. Sori. Mutta jos joku haluaa tuton, voin toki tehdä :)

Nyt nukkumaan!

Briefly in English:

When I was little, near my school there was an old cemetery with an old white Orthodox church. For me the small white church with blue cupols looked as mysterious as a house of an old witch in a fairytale book. Once I looked in and there was a bunch of old ladies with scarves on their heads and in front of them there was a bearded man in a gold brocade floor length gown.

Since then I always think of colors blue, white and gold when I think about Easter. And yellow and green, sure. I tried to do a makeup look with all these colors. 



2 kommenttia:

  1. Apua, miten ihania nämä sun pääsiäismeikit ovat olleet! Toivottavasti saan itsekin inspiraation tehdä vähän räväkämpää meikkiä tulevana viikonloppuna. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :)
      Mä nyt ihan hurahdin keltaiseen ja kirkkaisiin sävyihin :D Pääsiäinen on hyvää aikaa leikkiä näyttävillä väriyhdistelmillä pitkän viikonlopun yli.

      Poista

Tervetuloa kommentoimaan! Please tell me what you think!