14.6.2016

Kampaajalla mieli kohoaa!


...Tai ainakin pää kevenee kun kampaamon lattialle jää sen verran hiuksia, että saisi keskikokoisen tyynyn täytettyä :D

Pituutta ei lähtenyt tällä kertaa kovinkaan paljoa mutta olo on kuin olisi kokonaan uusi tukka! Ihana ja supertaitava TukkApajan Marja Harju loihti taas mun ylikasvaneesta pehkosta jotakin paljon kevyempää ja helpommin käsiteltävää.
Mulla on aika paljon hiuksia ja luonnonkiharaa joten kun tukka pääsee rönsyilemään, olo alkaa olla tukala ja hiusten kanssa alkaa olla vaikeaa - liikaa laittamista, kuuma, hiuspohja hautuu ja tukka on kuin heinäpallo.

Tämä on tilanne eilen. Edellisestä leikkuusta on aikaa n. 2 kk ja ehkä pari viikkoa päälle.



Ja tänään on jo selkeä muoto ja tukka tottelee taas. Elämäni helpottuu!
Pituutta ei lähtenyt kovin dramaattisesti mutta ylimääräistä muhkeutta suitsittiin harvennuksella ja nyt suortuvat asettuu paikoilleen ihan vain sormin haromalla. Laiskan tukanlaittajan taivas :)

Onnea on löytää sellainen kampaaja joka osaa leikata luonnonkiharaa tukka!



Kampaajakäynnin jälkeen kävimme Herra Savon kanssa kakkukahvilla Kuopion keskustassa sijaitsevassa kahvila Kanelissa.  Ja sitten päätimme lähteä piknikille  - ei niin nättinä kesäpäivänä passaa istua sisätiloissa!


Mansikoita, kirsikoita, juotavaa, hömppää lukemista ja aurinko! Mitäpä sitä muuta tarvii lomapäivänä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa kommentoimaan! Please tell me what you think!