13.9.2016

Aurinkoinen syyspäivä meikkiväreissä


Ihana maanantai! Tiedän että suurin osa ihmisistä inhoaa maanantaita ja iloitsee kun perjantai vihdoin saapuu mutta jos tekee vuorotyötä - kuten minä - oikeastaan ei ole väliä, onko maanantai vai lauantai. Ei ole viikonloppuja ja arkea. On työpäiviä ja vapaapäiviä!

Nyt oli sellainen ihana maanantai. Kuudes päivä putkeen työpäivä tosin mutta luvassa oli lyhyt leppoisa työvuoro, aurinko paistoi ja fiilis oli mukava! Katselin ikkunasta ulos, koivut alkoi jo kellastua ja hullu orava säntäili ylös-alas männyn runkoa pitkin. Kaunis alkusyksyn päivä.

Rupesin meikkaamaan ja käsi tarttui kuin itsestään punaiseen rajauskynään! MUS Very Berry taitaa olla jo lopetettu sävy mutta pirun nätti kylmä punaisen sävy se on - ja tarkoitettu nimenomaan silmänrajauskynäksi (voi käyttää toki myös huulilla).

Hahmottelin kynällä silmien ulkokulmat ja levitin sitten luomelle punaista luomiväriä. Kyseessä tietenkin SE punainen, Diorin paletista Trafalgar.

Sitten lisäsin luomen sisemmälle puolikkaalle lämmintä violettiä MUS Magic, ulkokulmaan mattamustaa MUS Charcoal ja taputtelin keskelle liikkuvaa luomea hohtavaa kuparia MUS Moon Shadow Copper.

Kulmaluulla ja sisäkulmassa vaalea MUS Arctic.
Häivytykset pehmensin vaaleahkolla mattaisella ruskealla sävyllä, kyseessä on itse asiassa poskipuna, MUS Sand. Samaa sävyä käytin meikissä ihan oikeana poskipunana myös.

Rajauksen tein taas tuttuun tapaan nestemäisellä rajausvärillä MUFE Aqua LIner Black.
Alaluomelle sisäkulmaan lisäsin vielä hiukan kullanväristä kynää MUS Czar. Minusta sen täyteläinen old gold-sävy sopii hyvin punertavien luomivärien pariksi.


Tällainen siitä lopulta tuli!
Innostuin jopa virittämään silmiin irtoripsetkin mutta jälkikäteen ajateltuna ei ois kannattanut, näyttää jotenkin turhan feikiltä :D

Mutta luomivärisävyjen yhdistelmästä tykkäsin itse tosi paljon :)

 
Pitäis tehdä useammin tuota sisäkulman tummennusta, näyttää hauskalta kuvissa. 

Mukavaa alkanutta viikkoa sinne ruudun toiselle puolelle!
Huomenna on mun "perjantai" :D


11 kommenttia:

  1. No voi että on hieno! Tuota sisäkulman tummennusta voisi itsekin opetella, näyttää aika vinkeältä etenkin viimeisessä kuvassa :) aivan ihanat värit <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 😊 <3
      Tuo sisäkulman tummennus tekee luomesta jotenkin kolmiulotteisemman, liikkuva luomi tulee paremmin esille.

      Poista
  2. Kaunis meikki ja ihanat syysvärit!

    VastaaPoista
  3. Oooh, mitkä ihanat sävyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, minustakin aivan ihanat 😊 Olin iloinen koko päivän tässä meikissä!

      Poista
  4. Ihana, leiskuva syysmeikki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti 😊 Alkusyksy on mun suosikkiaikaa! Nimenomaan ne värit!

      Poista
  5. Varovasti kyselen, että olisikohan sinulla mahdollisuutta testata sitä Make Up Storen neonluomiväripalettia? :D

    Ja tiedätkö, onko niitä glitter eyelinereita tulossa valikoimaan takaisin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Mimosa!
      Glitter Eyeliner on jo tullut takaisin. Tosin Sokosten valikoimasta en oo ihan varma, ainakaan Kuopion Sokoksella en ole niitä nähnyt. Mutta MUSin omissa liikkeissä Helsingissä, Oulussa ja Kuopion Matkuksessa on jo myynnissä 3 sävyä: hologrammihopea, metallinen ruskea ja sellainen metallinen harmaa. Toivottavasti tulee lisää sävyjä myöhemmin!

      Neonpaletti houkuttaa kyllä muakin, yritän testata ASAP!

      Poista
    2. Äh, jos ei tule Sokoksille ollenkaan, alennuksissa pyöri sitä vanhan erän vihreää.
      Miulla on niistä vanhoista juurikin se vihreä ja sininen.

      Hologrammihopea vaikuttaa jännältä!

      Poista

Tervetuloa kommentoimaan! Please tell me what you think!