20.2.2017

Huulipunauutuuksia Make Up Storella. Lip Gloss Deluxe: swatchit ja meikkikuvat.



Tällä kertaa esittelen tuoreita Make Up Storen huulipunauutuuksia joihin itse kovasti ihastuin! Nämä saapuivat liikkeisiin viime viikolla.



Eli kolme uutta pigmenttistä kiiltopunasävyä (ylimmät 3) ja kolme uutta sävyä nestemäistä mattahuulipunaa (alimmat 3). Kyseessä on täydennys jo myynnissä oleviin nestemäisten huulipunien joukkoon: Lip Gloss Deluxe ovat niitä kiiltäviä pigmenttisiä ja Lip Gloss Velvet mattaisia nestemäisiä huulipunia.


Tiedättekö mitä? Pitkään jatkuneen mattahuulipunien valtakauden jälkeen yhtäkkiä huomasin ihastneeni juuri kiiltäväpintaiseen kolmikkoon. Upeita, keväisiä sävyjä! Mattaisissa minuun teki suuren vaikutuksen se tumma violetti sävy, ihan uskomaton.

Otin ne kaikki testattaviksi ja nyt voi esitellä, miltä sävyt  näyttää huulilla. Samalla otin myös kokokasvokuvia - minusta oli hauskaa katsoa, miten huulipunasävyn muutos muuttaa koko kasvoja. Huulipunat kuvasin huulille ilman pohjustusta tai rajauskyniä, ihan sellaisinaan. Kuvat otin luonnonvaloa imitoivien kuvausvalojen avulla (on talvi ja pimeää, minkäs teet).

Tässä postauksessa esittelen kolmikon uusia kiiltopunia Lip Gloss Deluxe.


Pakkaus on samanmuotoinen, kuin MUSin huulikiilloissa mutta kiiltävää "hopeista" materiaalia (johon jää helposti sormenjälkiä). Musta korkki johon on upotettu applikaattori.


Levitin on aika pienikokoinen ja tarkka. Sillä on helppo saada pigmenttinen väri levittymään kauniisti huultenrajojen mukaisesti mutta jos huulissa on kokoa ja täyteläisyyttä, pientä levitintä joutuu dippaamaan muutaman kerran että saa huulet väritettyä.



Sävyt on nimetty eksoottisten paikkojen mukaan: Bel Air, Puerto Banus ja Ibiza.



Ja tässä ne sävyt. Vasemmalta oikealle: Puerto Banus, Ibiza, Bel Air.



Minusta kaikki kolme sävyä ovat sellaisia aidon keväisiä. heleitä, raikkaita ja kirkkaita. Näistä mulle tulee hyvä mieli!
Koostumus muistuttaa minusta löysäksi vatkattua kermavaahtoa, eivät ole tahmeita eikä huulet liimaudu toisiinsa. Ja nämä ovat peittäviä! Muistuttavat minusta tosiaankin enemmän nestemäistä huulipunaa kuin perushuulikiiltoa. Näissä on jokin kevyt tuoksu, en oikein osaa kuvailla sitä - kevyen parfyyminen? Lähinnä haistan sen vain levitysvaiheessa.

Puerto Banus

Pastellinen, lohensävyiseen taittuva vaaleanpunainen.





Kolmikosta tämä on ehkä vähiten "mun" sävy. Olen nähnyt sen ruskettuneen tytön huulilla ja näyttä aivan upealta - raikkaalta sellaisella "California girl"-tavalla mutta mun huulilla tämä on jotenkin vieras sävy. Tuli mieleen Barbie :)





Bel Air

Oi-oi, tämä on niin ihana! Kesy, herttainen oranssiin menevä koralli. Iloinen ja aurinkoinen. Tämä on helppo tapa käyttää oranssia, jos haluaa kokeilla!



Tältä se näyttää osana kokonaisuutta.



Ibiza

Tämä on se kolmikon sävy, johon ihastuin eniten! Raikas, mehukas koralli!



Tämä on sellainen kalpean tytön punainen huulipuna: näyttävä ja kirkas mutta ei liian vahva ja hyökkäävä. Tästä sävystä mulle tulee mieleen Marilyn Monroe :) Hänen meikkipussissaan varmasti oli jotain vastaavia sävyjä.



Mitä tykkäsit sävyistä? Onko tästä kolmikosta joku sävy erityisesti sinun mieleen?

Koostumus näissä on tosi kiva! Puerto Banus on pastellisena hiukan läpikuultavampi mutta kaksi muuta mun huulilla peittää hulten oman sävyn kokonaan. Kiilto on hyvä, ei liian överi eikä sellainen hileinen. Lähinnä tuntuma huulilla muistuttaa sellaista kermaista huulipunaa. Pysyvyys yllätti! Pidin sävyä Ibiza (joo, se on mun suosikki) huulilla työpäivän ajan ja ruokatauon jälkeen olin varma että huulimeikkini on tuhoutunut kokonaan. Mutta se oli paikallaan, melkein kuin olisin just meikannut. Kiilto himmeni mutta väri oli paikoillaan eikä levinnyt.

Lip Gloss Deluxe Suomessa n. 28€/kpl.

8 kommenttia:

  1. Ibiza on ihastuttava, mutta tykkään tuosta pinkistäkin 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mies seurasi tuota mun swatch-prosessia (vähän huvittuneena) ja hänellä oli samat suosikit kuin sullakin 🙂 Mä alan ihan selvästi lämmetä itsekin tuolle pinkkisävyiselle, vaikka alkuun oudoksuttikin. En ole varmaan koskaan ennen käyttänyt sellaista sävyä itse.

      Poista
  2. Ibiza on mullekin näistä mieluisin:) Pakkauukset on tyylikkäät, tykkään niistäkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, Ibiza on kyl ❤️ Pakkauksista tykkään minäkin, selkeitä ja pelkistettyjä. Ja pieni levitin on tosiaan tarkka ja kätevä.

      Poista
  3. Mä ihastuin päätä pahkaa Bel Airiin! Se olis just sellainen mun sävy :) Toki on nuo muutkin nättejä, kaikki omalla tavallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon nyt kokeillut Bel Air-sävyä parille asiakkaalle ja kaikki siihen aina ihastuu 🙂 Oranssi huulipuna saattaa joskus tehdä hampaista kellertävän näköiset mutta tässä sävyssä on sen verran korallia mukana että ei kellastuta. Muutenkin sellainen kiva ja mutkaton sävy!

      Poista
  4. Kauniita ja pakkaukset on tosi upeat! Vaaleanpunainen ja oranssi on hurjan nätit mutta ei mun sävyt ollenkaan. Viimeinen ehkä! Ovat kyllä todella hyvännäköisiä huulilla, kiitos tästä postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä postausta oli tosi kivaa kirjoittaa kun jotenkin tykästyin niin paljon näihin puniin! Siitäkin huolimatta että huulipunaswatchien kuvaaminen huulilla on ehkä vaikeinta mitä tiedän 😂
      Tuu joskus käymään niin kokeillaan, oletko Ibiza-tyttö! 😉🙂

      Poista

Tervetuloa kommentoimaan! Please tell me what you think!