2.11.2017

Lokakuun 2017 kosmetiikkaostokset


Lokakuu oli minulle monella tapaa vaikea kuukausi. Osittain sen takia lokakuun postaukset jäivät vähäisiksi - ei enää riittänyt energiaa bloggailuun. Tuntuu että kuukausi meni kuin sumussa - olin koko ajan töissä, kipeenä, kipeenä töissä... Vapaa-ajalla makasin sohvalla raatona ja murehdin tulevaa.

Lokakuun viimeisenä sunnuntaina sulki ovensa pysyvästi Kuopion Make Up Store, meikkiliike jossa olen ehtinyt työskennellä 2,5 vuotta. Fiilis oli ihan kamala. Surullinen, haikea, ahdistunut. Loppuunkulutettu ja väsynyt. Harmittaa itseni ja ihanien työkavereiden puolesta ja myös kaikkien ihanien vakioasiakkaiden puolesta jotka tykkäsi käydä liikkeessä meikeissä ja shoppailemassa mutta minkäs teet. Ennen sulkemista täydensin mun MUS-vakkarituotteiden varastoa ja tein myös muutamia lisäostoksia. Lokakuun aikana ostin myös jonkin verran kosmetiikkaa muualta, Kicksistä ja Selfridgesilta.

Tältä näyttää mun Make Up Storen kasa:


Uusi meikkikynien teroitin, uusi pullo Mixing Liquidia (varastoon), meikkivoide Sculpt Excellence sävyssä Coconut (liian tumma mulle mutta ehdottomasti käytetyin sävy asiakasmeikeissä joten ostin yhden kaiken varalta meikkipakkiini), Moon Shadow Rosy (upea metallinen viileä hennon vaaleanpunertava highlighter), huultenrajauskynä sävyssä Wedding Night (mun lemppari sävy ja koostumus!), irtoripset Gorgeous (näyttävät ja kuvaukselliset bileripset), Lip Plumper Extreme (äidin suosikki), kaksi tuubia mustaa ripsiliimaa (varastoon, tämä on paras ripsiliima mitä tiedän).


Tajusin että ryhmäkuvasta puuttuu kirkas huulikiilto Virgin. Pitkän mattakauden vastapainoksi kiiltävät huulet houkuttelee mua yhä enemmän ja monen vuoden tauon jälkeen oikein repäisin ja ostin lasimaisen kirkkaan, värittömän huulikiillon!


Kaikki hankinnat ei sentään ollu Make Up Storea, Selfridgesin nettikaupasta luokseni saapui tämä setti: UD Troublemaker Mascara (jonka ehdin jo haukkua tässä postauksessa), ihana MAC Paint Pot ja UD Vice huulipunanpäällyste sävyssä Seether.


Lokakuussa Kicksiin on tullut myyntiin ruotsalaisen meikkigurun Linda Hallbergin meikkejä ja siveltimiä. Ostin kokeeksi toistaiseksi vain kolme meikkikynää: Black, White ja Greige. En ole ehtinyt vielä testata kunnolla mutta varmaan kirjoittelen näistä piakkoin. Kynät vaikuttavat tosi pigmenttisiltä ja pysyvyys on mahtava!


Ihonhoitopuolella tuli tehtyä kolme hankintaa: Weleda Almond Soothing Facial Cream lähinnä mieheni herkälle iholle suojaamaan loppusyksyn ja talven pakkasilta ja kuivuudelta. Saman sarjan kevyempi Lotion on mun monivuotinen suosikki mutta sitä ei ollut, ostin tuhdimman koostumuksen Cream.
Originsilta kaksi silmänympärysvoidetta: A Perfect World SPF 20 aamukäyttöön (ensivaikutelmani tästä ei oo kovin innostunut - ei tunnu kovin kosteuttavalta) ja ihana, täyteläinen Plantscription Anti-aging power eye cream. Tämä on tosi hyvä!


Sarjasta "muut" löytyy taas yksi Make Up Storen tuote, keinokuituinen sivellin nro 709 jota olen ajatellut käyttää esim.voidemaisen Paint Potin levittämiseen ja häivyttämiseen luomelle. Sivellin muistuttaa kovasti Zoevan peiteaineen häivytykseen tarkoitettua sivellintä #142/concealer buffer josta tykkään kovasti.

Mavala Mavadry on mun vakiotuote jota pitää olla aina kynsilakkakaapissa, lakkauksen pikakuivattaja. En osaa olla ilman! Ei mun hermot kestä odotella lakan kuivumista :D

Mukavaa alkanutta marraskuuta kaikille! Ja ihania, piristäviä kosmetiikkahankintoja ilahduttamaan vuoden pimeimpinä aikoina ;)

 
 

16 kommenttia:

  1. Itse olen myös läpikäynyt tuon saman tuskan kun Joensuusta Stockmann Beauty lopettiin. Aikaa tästä on jo kulunut vuosia, mutta silti edelleen haikeudella muistelen.. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua pelottaa että pikkuhiljaa koko Kuopio näivettyy ja kuolee pois :( Täältä on hävinnyt jo Stockmann Beauty ja vaikka mitä liikkeitä keskustasta ja Matkuksesta. Kovat ajat.

      Poista
  2. Vähän on kyllä kurjat fiilikset ja harmittaa ettei pääse enää asioimaan lemppariliikkeessäni :/ harmittaa myös teidän puolesta mutta minä aina ajattelen että nurkan takana odottaisi jotain parempaa?
    Kaikkea hyvää ja tsemppiä tähän pimeään vuodenaikaan. Onneksi tuo lumi piristää edes vähän ja itsellä on jonkin verran virkeämpi olo. Halaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti nurkan takana olisi jotain :) Ainakin bloggailuun on nyt enemmän aikaa :)

      Kiitos kovasti tsempistä <3 lämmittää mieltä! Halaus takaisin <3

      Mullakin fiilis hieman kirkastui kun tuli lunta ja aurinkokin näyttäytyi. Lokakuun loppupuoli oli henkisesti ja fyysisesti aika raskasta kun töissä elettiin lopun aikoja ja oli koko ajan ryysis ja älytön tahti ja sitten vielä liikkeen tyhjennys. Mä nyt vähän lepäilen ja yritän kasata itseni :)

      Poista
  3. Toi LH:n White on mun mielestä heikoin noista Core Crayonsista. Sen sijaan Greige on ollut mulla ihan hullun kovalla käytöllä, se on ihana!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kokeilin sitä White-kynää kun tein meikkiä Halloween-bileitä varten. Sisärajauksessa ei pysynyt ihan niin hyvin kuin muuta LH kynät. Hyviä valkoisia kyniä on muutenkin vaikeaa löytää, imho. Mutta käden iholla pysyivät kaikki tosi pitkään, vaikka pesin käsiä yms. Pitää ottaa lähiaikoina kunnon käyttöön nämä :)

      Poista
  4. Voimahali täältäkin sulle<3 Musta on tosi kurjaa, että liikkeitä joudutaan sulkemaan. Tulee aina surullinen olo, kun kulkee jossain kauppakeskuksessa, jossa on paljon tyhjää liiketilaa. Pääkaupunkiseudullakin sellaisia löytyy. Esimerkiksi Anttilan lopettaminen kirpaisi mieltä tosi paljon, ja tuntui todella pahalta mennä esim. Helsingin City-Anttilaan, jossa hyllyt ammotti tyhjyyttään. Piti lähteä äkkiä pois:(
    Ihania meikkejä olet ostanut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! :)

      Joo, täältäkin lähti lyhyen ajan sisällä Anttila ja Aleksi 13, Seppälässä viimeisiä loppuunmyyntihetkiä, Ninja lähti kauppakeskuksesta ja varmaan pari muutakin liikettä, mitä en edes muista nyt mainita. Keskusta on jo aika pelottavan autio ja kauppakeskuksessakin paljon liiketiloja tyhjänä :(

      Poista
  5. Toi on niin harmi, että erikoisliikkeitä lopetetaan hieman syrjäisemmistä kaupungeista. :( Täällä etelässäkin omassa kaupungissa liikekeskukset kolisee tyhjyyttään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On harmi :( Mulla on niin tyhjä olo. Sen kyllä ymmärtää että kun alueella on paljon työttömyyttä ja ihmisillä ei ole yksinkertaisesti varaa mihinkään erikoisempaan kuten meikkeihin ja meikkipalvelujen hyödyntämiseen, niin kaikki sellaiset liikkeet kuolee pikkuhiljaa pois. Tulee lisää työttömiä ja tilanne kurjistuu vielä vähän lisää entisestään. Mua pelottaa, miten tässä käy.

      Poista
  6. Tsemppiä tähän elämäntilanteeseen! Opiskeluaikoina olin töissä ruokakaupassa, joka lopettiin yrityskauppojen takia. Sekin oli haikeaa, mutta eri tavalla haikeaa aivan varmasti kuin mitä tunteita nyt käyt läpi :( Kuopion seutu on tullut tutuksi miehen sukulaisten takia, käydään aina kerran vuodessa niillä nurkilla ja jos ollaan pidempi ajanjakso, niin pidetään aina Kuopio-päivä. Ikävä kuulla, että siellä liiketilat ovat tyhjillään :( Toivotaan että niihin keksittäisiin sitten jotain muuta, vaikka ei välttämättä suoraan konkreettisia tavaroita myyvää liikettä, esim. Itiksessä Helsingissä Anttilan tyhjiin tiloihin tulee elokuvateatteri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kyllä, pitää toivoa että edes kaupungin keskusta vähän elpyisi tästä. En itse enää juuri käy siellä kun ei siellä mitään ole - Sokos, baareja ja kuppiloita ja pari kahvilaa.

      Poista
  7. Tsemppiä tulevaan!

    On kyllä niin harmi, että liiketilat kumisee tyhjyyttään. Ensin joku niissä yrittää, mutta tulos ei ole tarpeeksi ja liiketiloista luovutaan eikä tilalle tule vuosiin ketään!

    Miulle yllätys oli kun siellä Halpa-Halli loppui, toki tilalle tuli uusi liike. Tuosta Ninjastakaan en tiennyt :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Halpa-Hallin jälkeen kesti puoli vuotta että tuli tämä uusi marketti. Hyvä että tuli, muuten ei koko Matkuksesta saanut esim. ruokaa (jos ei halua ravintolaan) tai edes kauppakeskuksen liikkeisiin perustarvikkeita (siivousvälineet, kahvi tms) mistään.
      Ninja lähti, Glitter jäi.

      Poista
  8. Voi ei, todella paljon tsemppiä!

    VastaaPoista

Tervetuloa kommentoimaan! Please tell me what you think!